Blak 839 Tokyo

Tilanjakaja taittuvilla pariovilla joista toisessa kiinteä osa

Tilanjakaja koostuu taittuvasta ovesta ja kiinteästä seinästä johon on saranoitu toinen taittuva ovi. Tuote soveltuu hyvin suihkusyvennykseen, jossa ovet eivät välttämättä mahdu kunnolla avautumaan ulospäin ja jonka toisella sivulla tila on ahdas myös suihkutilan sisäpuolella. Taittuva ovi ei vaadi avautuakseen tilaa suihkutilan ulkopuolelta vaan taittuu pieneen tilaan suihkutilan sisälle rakennuksen seinän suuntaisesti. Kiinteä seinä voidaan mitoittaa suihkutilan sisäpuolella olevan kalusteen (esim. sekoittaja) mukaisesti niin, että ovi ei taittuessaan osu kalusteeseen. Ovet voidaan mitoittaa symmetrisesti tai niin, että ovet ovat eri kokoiset. Kun suihku ei ole käytössä, ovet voidaan kääntää rakennuksen seinien suuntaisesti.

Ovet kääntyvät molempiin suuntiin 90 astetta ja varustetaan säädettävillä keskityksillä. Keskitys pyrkii palauttamaan ovet takaisin auki ja kiinni -asentoihin. Uloimmat lasit kääntyvät lisäksi 180 astetta sisempiin laseihin nähden jolloin ovien lasit taittuvat toisiaan vasten suihkutilan sisäpuolelle. Magneettivedinpari pitää ovet tiiviisti suljettuna suihkun aikana.

Ovipaneeli ja kiinteä paneeli, johon ovipaneeli on kiinnitetty, asennetaan rakennuksen seinään seinäkiinnityslistoilla suihkutilan molemmin puolin. Tukitanko asennetaan kiinteän paneelin yläreunasta ja ruuvataan rakennuksen seinään. Laahustiivisteet voidaan kiinnittää paneeleihin ja kynnyslista asentaa ovipaneelien alle vedenpidon parantamiseksi. Magneettitiivisteet asennetaan kumpaankin ovipaneeliin, jotta oven voi sulkea tiiviisti.

Asennus
Icon

15 Arkipäivää

Icon

20 vuoden takuu

Valkoiset (RAL 9016) ja mustat (RAL 9005) pintakäsittelyvaihtoehdot profiileille ovat jauhemaalattuja. Tuotteessa käytettävät heloitukset kuten lattiahelat ja vinotuet ovat mustaksi maalattua messinkiseosta/valkoiset.

Tuote valmistetaan 6mm -vahvuisesta karkaistusta turvalasista (EN 12150). Turvalasi voidaan käsitellä tehtaalla Cranith -kalkinestopinnoitteella. Pinnoitteen avulla lasi pysyy helpommin puhtaana.Maitolasin toinen puoli on etsattu samettisen tuntuiseksi ja toinen puoli on sileä. Maitolasista tuotetta valittaessa on syytä huomioida, että lasin etsattu pinta on arka naarmuille ja tahroille.

Tilanjakajan koko voidaan valita vakiomitoista tai se voidaan valmistaa erikoismitoin. Seinäkiinnitysprofiileissa on yhteensä 22mm säätövara. Säätövara voidaan käyttää rakennuksen seinien mahdollisen kallistuksen tasaamiseen sekä tilanjakajan sovittamiseksi asennusaukkoon. Aukkoon sovittamiseksi voidaan lisäksi käyttää yhtä tai kahta levennysprofiilia (lisävaruste). Yksi levennysprofiili kasvattaa tilanjakajan leveyttä 34mm(ovi), 40mmm(kiinteä seinä) ja se voidaan loveta esimerkiksi pintavesiputkien läpivientiä varten. Kiinteä paneeli tuetaan oletuksena säätöjalalla, joka sopii lattioille missä on kaatoa. Tapauksissa missä lattia on tasainen, voidaan paneeli tukea lattiaprofiilin avulla.

Tuotekoko

Tilanjakajan taittuva ovi (A)

X

Tilanjakajan taittuva ovi (B)

X

Tilanjakajan kiinteä seinä (C)

X

Valittu yhdistelmä voidaan asentaa aukkoon (L1), jonka leveys on:
- Kapeimmillaan: 1584mm
- Leveimmillään: 1606mm
Mitat saattavat poiketa ilmoitetuista, jos säätövaraa on käytettävä rakennuksen seinien kallistuksen tasaamiseen. Huom! Yhdistelmän osat voidaan asentaa myös toisin päin kuin mitä pohjakuvassa on esitetty.:

Image

Tuotteessa on vakiovarusteena 28mm korkea laahustiiviste. Lisävarusteena on saatavilla 50mm korkea laahustiiviste suihkutiloihin, joissa lattiakaadot ovat normaalia suuremmat. Laahustiivisteen pituus on 1000mm ja se katkaistaan sopivan mittaiseksi paikan päällä. Tuotteen vedenpitoa voidaan parantaa asentamalla oven alle kynnysprofiili. Kynnysprofiili sahataan paikan päällä sopivaan mittaan ja asennetaan lattiaan liimaamalla. Muotoillun kynnyksen korkeus on 10mm ja leveys 16mm.Kiinteä paneeli tuetaan oletuksena säätöjalalla, joka sopii lattioille missä on kaatoa. Tapauksissa missä lattia on tasainen, voidaan paneeli tukea lattiaprofiilin avulla.

Tuote

Tuotekoodi

Hinta

1

Bläk 839 Tokyo

Tuotekoodi

839-61-111

Hinta

0.00 €

2

Blak 713 Tilanjakajan taittuva ovi
Valkoinen/Kirkas/A=692 x 1950

Tuotekoodi

713 61 0070

Hinta

510.00 €

3

Blak 715 Tilanjakajan taittuva ovi
Valkoinen/Kirkas/B=632 x 1950

Tuotekoodi

715 61 0062

Hinta

355.00 €

4

Bläk 714 Tilanjakajan kiinteä seinä
Valkoinen/Kirkas/C=260 x 1950

Tuotekoodi

714 61 0026

Hinta

355.00 €

5

Magneettitiiviste

Tuotekoodi

705 RL 0001

Hinta

0.00 €

6

Grid placement

Tuotekoodi

780 RL 0001

Hinta

0.00 €

7

Bläk 702 Tokyo -kehys Tokyo -kehys

Tuotekoodi

702 RL 0001

Hinta

110.00 €

8

Grid placement

Tuotekoodi

780 RL 0001

Hinta

0.00 €

9

Bläk 708 Tokyo -kehys 714/734 Tokyo -kehys

Tuotekoodi

708 RL 0001

Hinta

55.00 €

10

Grid placement

Tuotekoodi

780 RL 0001

Hinta

0.00 €

11

Bläk 708 Tokyo -kehys 714/734 Tokyo -kehys

Tuotekoodi

708 RL 0001

Hinta

55.00 €

12

YHTEENSÄ

Tuotekoodi

Hinta

1440.00 €

Valittu yhdistelmä voidaan asentaa aukkoon (L1), jonka leveys on:
- Kapeimmillaan: 1584mm
- Leveimmillään: 1606mm
Mitat saattavat poiketa ilmoitetuista, jos säätövaraa on käytettävä rakennuksen seinien kallistuksen tasaamiseen. Huom! Yhdistelmän osat voidaan asentaa myös toisin päin kuin mitä pohjakuvassa on esitetty.:

EAN: 6418379000622